Näytetään tekstit, joissa on tunniste työttömyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työttömyys. Näytä kaikki tekstit

Muista nämä kun haet töitä

Seuraavaksi mainitut työnhakua tukevat asiat olisi hyvä pitää kunnossa, vaikka työpaikan menettäminen ei tuntuisikaan uhkaavan lähitulevaisuudessa.

1. Tarkista CV:si


Oletettavasti sinulla jo onkin ajan tasalla oleva CV. Se on hyvä kuitenkin käydä läpi ja tarkistaa.

Jokaista projektin ja yksikön nimeä ei CV:ssä kannata luetella kirjain kirjaimelta. Vaikka ne olivat tärkeitä entisessä työpaikassasi, sen ulkopuolella ne tuskin kertovat juuri mitään. Keskity enemmän osaamiseesi kuin titteleihin ja vuosilukuihin. Täsmennä ja painota CV:n sisältöä kulloinkin haettavan työpaikan mukaisesti. Nosta osaamisestasi esille juuri kyseisessä työpaikassa tärkeitä taitoja.

Pidä huolta siitä, että kuvailet CV:ssä osaamistasi selkeällä suomen kielellä. Etenkin insinöörien on syytä luetuttaa CV jollakulla tekniikan alan ulkopuolisella henkilöllä.

Ensivalinnan haastatteluihin tekee usein ei-teknisen koulutuksen saanut henkilöstöhallinnon HR-ammattilainen. Hänelle täytyy pystyä kuvailemaan, mitä valmiuksia hakijalla on selviytyä haettavan työn vaatimuksista.

Muista myös, että työnantajalle saattaa saapua satoja hakemuksia. Jotta hakemuksen käsiinsä saanut jatkaisi lukemista, jo ensimmäisen sivun täytyy vakuuttaa hänet kyvyistäsi. Listaa siis heti alkuun muutamalla lyhyellä lau-seella osaamisesi esimerkiksi tapaan:
- Kokenut projektipäällikkö
– X-ohjelmoija


2. Laadi nettiin visuaalinen CV

Tähän tarjoavat internetissä mahdollisuuksia muun muassa  Visualcv.com  tai Resumedone.com (löydät lisää mahdollisuukia hakusanoilla visual resume/visual CV). Mitä luovempaa työpaikka haet, sitä luovempi kuuluu työhakemuksesi olla.

Kirjoita joko suoraan osaamisalueestasi asiantuntevaa tekstiä tai laadi osaamisestasi sivu, joka toimii työnhakuilmoituksena. Voit myös yhdistää nämä kaksi asiaa.

3. Elvytä verkostosi

Toivottavasti olet pitänyt yhteydet ammatillisiin verkostoihisi kunnossa. Jos asia on jäänyt retuperälle, niin viimeistään irtisanomisen uhatessa yhteydet on syytä elvyttää. Suuri osa työpaikoista ei koskaan tule avoimeen hakuun, vaan sopiva ehdokas löytyy verkostojen avulla.

Verkostoja ei kannata ylläpitää pelkästään niiden tarjoamien parempien työllistymismahdollisuuksien vuoksi. Ne ovat kullan arvoisia myös siksi, että uudelleentyöllistymisen mahdollisesti kestäessä odotettua kauemmin verkostojen tarjoamat erilaiset tapahtumat tarjoavat mielekkään tavan ylläpitää omaa ammatillista osaamista.


4. Hyödynnä LinkedIniä oikein

LinkedIn-sivusi on tietysti viritettynä timmiin kuntoon? Olet kuvannut selkeästi osaamisesi ja pyytänyt suosituksia. Se ei kuitenkaan riitä. Työn saamiseksi etsi LinkedIn:istä yrityksiä, joista olet kiinnostunut. Katso, tunteeko joku omaan verkostoosi kuuluva ihmisiä kyseisestä yrityksestä. Pyydä sitten tuttavaasi esittelemään sinut.

Liity erilaisiin LinkedIn-ryhmiin. Eri ammattialoilla on omia ryhmiään, joihin kannattaa liittyä. Ryhmien keskusteluihin kannattaa osallistua, varsinkin, jos aihe on kuuluu asiantuntemuksesi piiriin.

Jos hankit palvelun maksullisen Premium Professional -version, saat automaattisesti tiedon siitä, ketkä ovat käyneet katsomassa profiiliasi. Voit tarvittaessa ottaa näihin ihmisiin yhteyttä.

Mieti tarkkaan, mikä on ammattinimikkeesi ja miten haluat tittelisi merkitä. Kenties haluat muuttaa sen muotoon ”x:n ammattilainen”. Moni myös lisää perään tämän ammattilaisen olevan nyt hakeutumassa uusille urille, ”looking for new opportunities”.

Etenkin yli 50-vuotiaana työttömiksi jääneillä uuden työpaikan löytyminen on kiven alla, mutta ei mahdotonta.

5. Painata itsellesi käyntikortti

Painata käyntikorttiin koulutuksesi, osaamisesi ja yhteystietosi. Kortti on hyödyllinen ja kätevä olla valmiina käsillä etenkin verkostoitumistapahtumissa.

6. Laadi CV:si SlideShare-sivustolle

Slideshare.net-sivustolta löytyy lukuisia hyviä esimerkkejä. Katso esimerkiksi tämä  

7. Etsi piilotyöpaikkoja

Ilmoittaako jokin yritys laajentavansa toimintaansa? Onko tehty yritysostoja? Näissä yrityksissä voi olla rekrytointitarvetta. Netistä löytyy paljon tietoa piilotyöpaikoista.

8. Ole aktiivinen sosiaalisessa mediassa

Hanki Twitter-tili. Vaikka et kokisi Twitteriä itsellesi luontevaksi viestintäkanavaksi, sen avulla voit pysyä mukana ajankohtaisissa keskusteluissa. Lisäksi voit etsiä Twitteristä töitä hakusanoilla #rekry #duuni. Myös Facebookista löytyy työpaikkailmoituksia.

Jos tunnet kirjoittamisen paloa, perusta blogi. Hyvin tehty ja kiinnostava blogi saa todennäköisesti osakseen oman alasi ammattilaisten huomion, mikä edistää työllistymistäsi.

9. Perusta yritys

Jos sinussa on yrittäjähenkeä, olet aina haaveillut omasta liiketoiminnasta tai kypsytellyt liikeideaasi, nyt on hyvä aika kokeilla siipiään. Neuvontaa yrityksen perustamisessa tarjoavat uusyrityskeskukset

Te-toimisto neuvoo aloittelevia yrittäjiä ja aloitteleva yrittäjä voi tiettyjen ehtojen täyttyessä saada starttirahaaTE-toimiston kautta.

Muista työttömänäkin huolehtia hyvinvoinnistasi

Tässä blogissa on 10  kertomusta työn menettämisestä. Mitä olisi hyvä tehdä ja jos samanlainen tilanne joskus sattuisi omalle kohdalle?

Työn menettämisen jälkeen kannattaa pitää molemmat jalat tiukasti maassa ja kulkea uutta latua jalat tukevasti kahdella suksella:

Työttömänä on tärkea paitsi hakea töitä, myös huolehtia hyvinvoinnista.


Koska uutta työtä ei välttämättä heti löydy, on tärkeää löytää elämään merkitystä ja tarkoitusta myös muilta alueilta ja pitää huolta hyvinvoinnistaan. Kun pitää koko ajan molemmat jalat ladulla, pysyy paremmin tasapainossa.

1. Hyväksy tilanne

Hyvinvoinnin ensimmäinen askel on, että hyväksyt tilanteesi. Tilanteen hyväksyminen ei tarkoita sitä, että tyytyisit tilanteeseen. Se tarkoittaa, ettei kannata tuhlata aikaa katkeruuteen ja sen pohdintaan, olisitko voinut tehdä jotain toisin. Todennäköisesti et. Kun iso pyörä pyörähtää, tehtyjä ylitöitä tai uhrauksia yrityksen eteen ei lasketa. Jos yrityksen strategianmuutos tekee tehtävästäsi turhan, ei ole väliä miten hyvin on työnsä tehnyt.


2. Mieti minkä tekemisestä nautit



Mieti koko työuraasi ja listaa ylös asioita, joita olet tehnyt ja saavuttanut. Arvioi, mitkä noista asioista ja tehtävistä ovat olleet sellaisia, joista olet eniten nauttinut. Lista auttaa sinua huomaamaan, kuinka paljon asioita osaat ja nostaa näin itsetuntoasi. Samalla se kirkastaa sinulle suunnan, johon kannattaa lähteä: sinne, minkä tekeminen tuo eniten tyydytystä.


3. Päätä etukäteen päivärytmisi


Päätä ja suunnittele etukäteen päivärytmisi: missä kohtaa päivää keskityt työnhakuun, missä vaiheessa päivää olisi sopivin aika ulkoilla tai harrastaa liikuntaa. Koko päivän kenotus tietokoneella ja kotona nuhjaaminen ei nopeuta työllistymistä. Katso työpaikat vaikka heti aamusta ja lähde sen jälkeen liikkeelle.


4. Liiku ja urheile


Nyt jos koskaan kannattaa pitää kunnostaan huolta. Ehkä siihen on jopa paremmat mahdollisuudet kuin työssä ollessasi? Aseta tavoitteita ja liiku säännöllisesti. Liikunta pitää myös ajatukset ja ideat liikkeellä ja turhan ahdistuksen ja masennuksen loitolla.


5. Tee sitä, mitä olet aina halunnut tehdä


Joskus työmarkkinat ovat sellaiset, että juuri sinulle sopivaa työpaikkaa ei hyvästä ja aktiivisestakaan hakemisesta huolimatta oikopäätä löydy. Käytä silloin aikasi hyödyksi. Tee sitä mitä olet aina halunnut tehdä, mutta mille ei koskaan ole ollut aikaa.

Liity johonkin hyväntekeväisyysjärjestöön. Ryhdy tukihenkilöksi tai puhelinpäivystäjäksi. Auttamalla muita autat myös itseäsi.

6. Opiskele uusi ammatti


Työttömyyskorvauksella on tietyin ehdoin mahdollista myös opiskella. Tällöin Työ- ja elinkeinotoimisto edellyttää, että koulutus on omiaan edistämään työllistymistäsi. Opiskelu saa kestää korkeintaan kaksi vuotta. Ota siis selvää aikuiskoulutusmahdollisuuksista ja sovi asiasta ensin TE-toimiston kanssa. Lue lisää:


7. Etsi mielenkiintoisia ammattitapahtumia


Netissä on tarjolla paljon tietoa mielenkiintoisista ammattitapahtumista, seminaareista ja yritysvierailuista, joihin osallistuminen paitsi antaa virkistävää vaihtelua myös pitää ajan tasalla siitä, missä alalla mennään.


8. Opiskele harrastusmielessä jotain uutta



Opiskele jotain, mitä olet aina halunnut opiskella, mutta joka on aina jäänyt ajanpuutteen vuoksi tai muusta syystä. Uuden aluevaltauksen ei välttämättä tarvitse olla suoraan ammattiasi sivuavaa tai tukevaa – mieltä virkistää ja aivoja stimuloi vaikkapa vieraan kielen opiskelu tai käden taitojen kehittäminen.


9. Tee harrastuksestasi ammatti


Jos olet jonkun asian tai alan intohimoinen harrastaja ja kehittynyt harrastuksen myötä kuin huomaamatta sen suvereeniksi osaajaksi, mieti, voisiko siitä tehdä uuden ammatin? Laadi harrastuksesi tuotosten esittelemiseksi omat nettisivut tai laita kuvia Pinterestiin.

10. Kirjoita tuntemuksistasi


Jos huonoja päiviä tuntuu välillä olevan enemmän kuin hyviä ja asiat näyttävät ajoittain menneen jotenkin solmuun, pura tilannetta kirjoittamalla. Kirjoittamisen on todettu purkavan pahaa mieltä ja ahdistusta jopa paremmin kuin puhumisen.