Katkeruus ja masennus

Katkeruutta tai masennusta irtisanomisen vuoksi ei tarinoissa juuri ilmennyt yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta:

Laitoin aamulla itseäni kylppärin peilin edessä työkuntoon ja mieleen tuli ajatus, että ”ne ei tarvitse minua enää”. Suututti, koska tiesin tehneeni hyvää työtä, toisaalta itketti. Tunsin itseni hylätyksi, vähän samaan tapaan kuin ihmissuhteissa. - Heidi

Negatiivisista tunteista kertomisen vähäisyys on itse asiassa melko hämmästyttävää. Olihan Nokia kaikille haastatelluille monivuotinen työpaikka, ja kaikki olivat olleet sitoutuneita Nokiaan.

Oliko kyse onnellisuusmuurista, professori J.P. Roosin havaitsemasta ja nimeämästä ilmiöstä – ihmisten tarpeesta pitää yllä eheää ja menestyvää julkisivua? Vai suostuivatko haastatteluun vain ne, jotka olivat jo päässeet sinuiksi tilanteen kanssa? Ehkä kaikkein katkerimmat eivät edes halunneet tulla puhumaan asiasta?

Jos oletetaan, että haastatellut tunsivat aidosti sitä mitä tunsivat, heidän positiivisuutensa on ristiriidassa työttömyydestä ja työttömiksi jääneiden tunnoista kertovien aiempien tutkimusten kanssa. Niissä työttömyyden seurauksista välittyy melko toivoton kuva. Yleisvaikutelmaa kuvaa hyvin katkelma teoksesta ”Irtisanotut, menetys, muutos ja selviytyminen”:

”Kun työsuhde loppuu odottamatta, muutoksen kielteiset vaikutukset ovat voimakkaat. Michael Argylen mukaan työpaikan menettäminen aiheuttaa sosiaalisen aseman laskun, ajankäyttöongelmia, taloudellisia ongelmia, elämänlaadun heikkenemistä, sosiaalisten suhteiden vähentymistä sekä henkisen hyvinvoinnin ja terveyden huonontumista."

Missä olivat negatiiviset tunteet?

Miksi haastateltujen ex-nokialaisten kertomukset sitten painottuivat toisella tavalla ja näiden työttömiksi jääneiden suhtautuminen omaan tilanteeseensa vaikutti myönteisemmältä kuin mitä aiemmin on tutkimuksissa havaittu?

Haastattelut tehtiin melko pian irtisanomistilanteen jälkeen, joten huoli tulevaisuudesta ei ehkä ollut vielä ehtinyt kasvaa. Joka tapauksessa negatiivisten tunteiden olisi voinut odottaa nousevan puheissa enemmän esille. Miksi näin ei ollut? Tarjolla on monia syitä:

1. Irtisanominen ei tullut yllätyksenä. Toistuvat yt-neuvottelut olivat valmistaneet tilanteeseen ja uutiset Nokian alamäestä tekivät tilanteesta irtisanotun kannalta ymmärrettävän.
2. Taloudellinen tukipaketti toi turvallisuutta ja antoi aikaa etsiä uutta työpaikkaa tai mahdollisuuden perustaa oma yritys.
3. Se, että yhtä aikaa irtisanottiin tuhansia muita, teki irtisanomisesta vähemmän henkilökohtaista. Irtisanottu koki olevansa osa suurempaa ilmiötä.
4. Muilta irtisanotuilta saatu henkinen tuki.
5. Työnantajan järjestämät työnhakukoulutukset ja henkilökohtainen työnhakuvalmennus auttoi uskomaan omiin mahdollisuuksiin.
6. Haastattelija oli tuttu ja tälle oli ehkä vaikeampi avautua vaikeista tunteista.
7. Moni oli jo pitkään ollut turhautunut Nokian yrityskulttuuriin.
8. Yleinen psykologinen ilmiö: kun ihminen on tehnyt valintansa kahden asian välillä, hän alkaa havaita vain tehtyä päätöstä tukevia asioita. Monella oli viime hetkiin asti vielä mahdollisuus jatkaa Nokialla (ainakin vähän aikaa). Se että haastatellut olivat jättäneet tähän mahdollisuuteen tarttumatta, oli vahvistanut heidän tunnettaan siitä, että lähtö oli oma valinta. Ja jälkikäteen tarkasteltuna valinta alkoi tuntua yhä oikeammalta.
9. Vahva ammatillinen identiteetti. Haastatellut ovat korkeasti koulutettuja ja monilla on ammatillisia verkostoja, joihin he kuuluvat. Ne auttavat rakentamaan tulevaisuutta.
10. Työssä opitut positiiviset hallintastrategiat ja ongelmanratkaisukeinot. Projektinhallintehtävissä pohditaan päivittäin ongelmanratkaisuja ja vaihtoehtoisia menettelytapoja. Tämä on saattanut vuosien varrella muokata ajattelumalleja ja asennoitumista ja tätä kautta parantaa selviytymisvalmiuksia.

Helpotus

Haastateltavat kertoivat myös helpotuksen tunteesta irtisanomisten viimein ratketessa. Yt-neuvottelut kestivät tyypillisesti kuusi viikkoa. Kyseessä ovat todelliset piinaviikot. Töissä pitäisi käydä näyttäytymässä, vaikka organisaatio on sekaannustilassa eikä tehtävää välttämättä ole.

Harva suomalainen tajuaa, miltä tuntuu kellua siellä organisaatiossa. Tunne on vahva: menenkö töihin vai jäänkö kotiin. Vaikka työpaikalle meni, niin ei ollut mitään tekemistä. Yhdeltä kollegalta kysyin ”Onko täällä mitään tekemistä? " Sain vastauksen: ”Kuntosalilla kävin.” -Ilkka

Irtisanomisesta oli haastatteluja tehtäessä kulunut suhteellisen vähän aikaa, mikä osaltaan selittää helpottuneisuutta. Edes jonkin ratkaisun löytyminen pitkän odottelun jälkeen tuntui huojentavalta, olkoonkin vaikka irtisanominen.

Haastatellut olivat jo jonkin aikaa ehtineet sulatella tapahtunutta ja koota voimia. Realiteetit, tilanteen varjopuolet ja tulevaisuuden huolet, eivät vielä kuitenkaan olleet alkaneet painaa.

Turhautuneisuutta ilmassa

Helpottuneisuuden tunteet juontuvat myös vuosien varrella kertyneestä väsymisestä Nokian työkulttuuriin. Merkillepantavaa on, että kaikki väsymyksestään kertoneet olivat naisia. Miehet puhuivat eri käsitteillä. He kuvailivat enemmänkin turhautuneisuuttaan organisaatiossa tapahtuvaan pelaamiseen ja politikointiin. Kyse lienee kuitenkin molemmilla samasta ilmiöstä. Reagointi - tai ainakin kertomistapa vain ovat naisilla ja miehillä erilaisia.

Miksi nämä väsymyksestään kertoneet naiset eivät sitten hakeutuneet muualle töihin hyvinä vuosina? Selityksenä lienee halu sittenkin pärjätä ja usko asioiden vielä parantuvan. Lisäksi jos työ vie voimat ja itsetunnon, ei uuden työn hakemiseen ole aikaa eikä energiaa. Silloin irtisanominen voi olla jopa helpotus:

Olin jo niin väsynyt Nokian tapaan tehdä töitä, että olin suunnattoman helpottunut päästessäni sieltä pois.- Irene

Tein systemaattisesti töitä, että pääsisin pois. Täytyy sanoa, että minun oli helppo päästä Nokiaan mutta pirun vaikea päästä pois. - Heli

Häpeä

Irtisanomiseen kuuluu tunteiden vuoristorata. Epätoivon ja toiveikkuuden tunteet vaihtelivat monen haastatellun mukaan viikoittain tai jopa päivittäin. Työn menettäminen toi pintaan huolestuneisuuden, katkeruuden ja häpeänkin tunteita.

Häpeä ei kuitenkaan ollut tunteista päällimmäisin. Yllättävän moni kertoi myös helpottuneisuudesta ja siitä, kuinka pois lähteminen oli ainakin jälkikäteen tarkasteltuna oikea ratkaisu.

Monissa aiemmissa irtisanomistutkimuksissa on käynyt ilmi, että irtisanotuksi tulemista pidetään nöyryyttävänä. Työttömäksi jäämistä pidetään merkkinä siitä, ettei ole pärjännyt - osoituksena henkilökohtaisesta epäonnistumisesta.

Entiset nokialaiset eivät häpeän tunnetta kuitenkaan korostaneet. Asiasta piti erikseen kysyä.

Massairtisanomiset tekivät asiasta vähemmän henkilökohtaista

Vähäisemmän häpeäntunteen todennäköisin selittäjä lienee irtisanomisten mittakaava ja laajuus. Nokian massairtisanomiset olivat näkyvästi esillä mediassa. Kun saman vuoden aikana irtisanottiin tuhansia, oli ilmeistä, että tässä tapauksessa melkein kuka tahansa – henkilökohtaiseen kyvykkyyteen katsomatta – saattoi saada potkut.

Kevään mittaan totesin, että todella paljon tuttuja irtisanotaan. Hienoja ammattilaisia, joka alueelta. Se oli tärkeätä huomata - Jussi

Kun koko yksikkö tai tiimi lakkautetaan, organisaation koko osan lakkauttaminen toimii jo hyvänä selityksenä itsessään, eikä irtisanominen välttämättä ole niin suuri kolaus itsetunnolle. Jos irtisanomiset ovat omassa yksikössä pienimuotoisempia, oman lähtemisen syy on tärkeää saada tietää:

Toki joitakin häpeän tunteita kuitenkin nousi mieleen:

Olin paikalla, kun uusi organisaatio julkistettiin ilman nimeäni. Mietin, että ajattelevatkohan työtoverini, että olen saanut kenkää. Olisin halunnut nousta seisomaan ja kertoa kaikille, että lähdin vapaaehtoisesti. Siinä kohtaa tunsin häpeää. -Lauri

Kun irtisanottavia on suurempi joukko, vertailukohtana ei enää pidetäkään saman firman muita työntekijöitä vaan työllistä väestöä kokonaisuudessaan, arvioi tutkija Titta Tuohinen. 

Prismassa mummojen kanssa

Tämä ilmeni myös haastatteluista. Liikkuessaan Nokialta lähdön jälkeen kaupungilla keskellä päivää Lauri mietti, mitä hänestä ajatellaan. Siitäkin huolimatta, että hän oli kertonut sosiaalisessa mediassa laajasti poislähdöstään. Myös Jari kertoi samantyyppisistä tunteista:

Varsinaista häpeää en irtisanomisestani tunne, mutta jos vien tytön aamulla päiväkotiin niin en välttämättä mene verkkarit jalassa tyyliin ”Hei, mulla ei oo duunia” - Jari

Ilkka taas nautti tilanteesta käydessään aamulla ”Prismassa ostoksilla yhtä aikaa mummojen kanssa”. Rea oli sitä mieltä, että ”Miksi pitäisi kokea häpeää siitä että joku muu törttöilee?” Irene on samoilla linjoilla Rean kanssa: ”En tunne millään lailla häpeää työttömyydestäni, koska en itse sitä aiheuttanut. Nokian pitäisi tuntea häpeää huonosta bisneksen hoidosta ja tuhansien ihmisten irtisanomisesta”.

Myös helpottuneisuuden tunteita koettiin. Osa koki pois lähtemisen valinnan olleen oikeataan oma.