Lauri - Nokian pikku soturi

12 vuotta Nokialla.
Akateeminen koulutus.
Tittelit vuosien varrella projektipäällikkö, senior manager, head of.


Vaikka en ole enää palkkalistoilla, tuntuu, että en ole koskaan henkisesti lähtenyt Nokialta. Taidan olla sellainen Nokian pikku soturi. Nokia on ollut tärkeä osa elämääni. Ei pelkästään uraa, vaan elämää. Kelloni soi edelleen aamuisin 5.30. Täytyy ehtiä salille ennen kuin avaan tietokoneen kotikonttorissa.

Perustin Nokian yritystuen turvin oman konsultointiyrityksen, joka keskittyy johtamisen kehittämiseen. Se on lähtenyt liikkeelle paremmin, kuin saatoin odottaa. Käyn edelleen Keilaniemessä puhumassa johtajuudesta ja puheeseen lipsahtaa alituiseen ”me”, kun puhun Nokiasta.

Intohimoni on hyvän johtajuuden ilosanoman levittäminen. Ennen tein sitä Nokian sisällä, nyt oman firmani kautta. Etuna entiseen on, että minun ei tarvitse tehdä työmatkoja niin paljon kuin ennen. Pystyn siivoamaan ja tekemään ruokaa useammin, mistä vaimoni on iloinen.

Minulla oli varmaan Nokia-identiteetti muiden silmissä. Itselleni vielä vahvempi identiteetti on johtamisen kehittäjä. Kun puhun paatoksella johtajuudesta, niin olen vakaassa uskossa.

Yhden miehen global office

On ollut mielenkiintoista huomata, millainen työtahti ja moraali Nokian aikana syntyi. Teen edelleen paljon töitä omasta global officestani käsin. En pysty olemaan tekemättä mitään, vaan avaan joka päivä tietokoneen. Tuntisin päivän päätteeksi huonoa omaatuntoa, ellen olisi tehnyt kunnolla duunia.

Vapaus on yrittäjyydessä yhtä aikaa hienoa ja haastavaa: tämänhetkinen tunne on, että en varmaan ikinä mene korporaatioon. Toisaalta kuitenkin kaipaan ihmisiä. En halua nyt laajentaa, yhden miehen firmalla mennään. Mahdollisesti voisin verkostoitua jonkun sellaisen kanssa, jonka voisin lähettää asiakkaan luo itseni sijaan. Riskillä, että vaikutan arrogantilta, sanon, että niitä ei ole monta joiden antaisin minun nimissäni tehdä tätä.

En ole koskaan halunnut yrittäjäksi, mutta nyt en pysty edes ajattelemaan, että en olisi yrittäjä. Ensimmäiset kolme keikkaa tein Nokialla, ja nyt on buukkauksia jo moneksi kuukaudeksi eteenpäin. Tähän mennessä keikat ovat löytyneet niin, että minua on pyydetty niille. Pyynnöt tulevat sen verkoston kautta, joka rakentui Nokian aikana. Tein töitä lähes 400 ihmisen kanssa. Monet niistä on director-tason johtajia, jotka olivat matkalla kohti vice president-titteliä. Sattuneesta syystä moni heistä on nyt töissä jossain muualla kuin Nokialla. Kun he pääsevät uuteen duuniin, niin arvaapa kenelle ne soittavat?

Alussa arvelutti, että miten helvetistä tästä tulee yhteen mitään. Miten asiakkaita tulee riittämään, miksi niitä kiinnostaisi se,mitä teen, ja miksi he haluaisivat maksaa siitä. Ensimmäisessä palaverissa ajattelin hiljaa mielessäni, että tämä on varmaan asiakkaalle ihan liian kallista. Kun kerroin hinnan, niin niillä ei ilmekään värähtänyt.

Inspiraatio herätti öisin

Nokia on ollut minulle todellinen korkeakoulu. En olisi oppinut samaa minkään MBA:n kautta. Nokia on tarjonnut niin paljon kokemuksia ja henkistä rikkautta, että sitä ei voi kuvata.

Tein Nokialla pitkiä työpäiviä, mutta en kokenut tekeväni ylitöitä. Kun oli inspiroiva projekti menossa, en heräillyt stressiin, vaan ideoihin. Saatoin nousta vaikka kahdelta yöllä kirjoittamaan idean ylös.

Olisin voinut välillä vähän höllätä, mutta en antanut itselleni siihen mahdollisuutta. Kun läppäri kilahti sähköpostin merkiksi, niin ryntäsin koneelle, vaikka olisin ollut perheen kanssa. Vaimoni sanoi sen vaikuttavan koko perheeseen.

Nokialla minulla oli pitkään alemmuuskompleksi siitä, että en ollut insinööri. Vaikka sain hyvää palautetta koko ajan, niin koin, että olin huono – enhän osannut koodata tai puhua Javaa. Vasta viimeiset neljä vuotta koin, että osaan jotain, mitä kukaan muu ei osaa, ja että olen hyvä siinä. Se oli vapauttavaa.

Kerran olin IT:n puolella globaalissa palaverissa, jossa en ymmärtänyt hevonhelvettiä aiheesta. Minut oli juuri nimitetty projektiin, yritin siis kuunnella pokkana. Hetken kuluttua kokouksen seniorein keskeytti puhujan ja sanoi: ”Anteeksi, en ymmärrä mistä puhut. Mikä on tämä lyhenne? Minulla ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa.” Silloin päätin, että kysyn aina, jos en ymmärrä jotain. Vaatii kuitenkin tietyn senioriteetin, että uskaltaa myöntää oman ymmärtämättömyytensä.

Huusin "vittu, haluatteko että teemme tämän oikeasti?!"

Urani pohjakosketus oli, kun räjähdin eräässä kokouksessa. Huomaisin, että muut eivät olleet valmistautuneet. Itse olin suunnitellut kokousta kahteen asti yöllä. Huusin: ”vittu, haluatteko, että teemme tämän oikeasti?” Huomasin, miten tehokasta on polttaa pinnansa. Sen jälkeen minua kuunneltiin.

Siihen aikaan ura oli tärkeä, ja yritin nuolla persettä niin paljon kuin pystyin. Urani huippuhetki oli ehdottomasti johdon koulutusohjelma, jonka suunnittelin uusiksi vuonna 2009. Se sijoitti minut Nokian globaalille kartalle. Yksittäinen suurin hetki täysin egoistisesta näkökulmasta oli se, kun Stephen Elop pyysi minua fasilitoimaan yhden session. Kun Stephen avauspuheenvuorossa mainitsi minut nimeltä, niin tiesin tehneeni hyvää duunia ja saavuttaneen eräänlaisen virstanpylvään.

En sitten loppujen lopuksi halunnut nousta organisaatiossa ylemmäs kuin minne etenin – tai en siis ollut valmis maksamaan sitä hintaa, minkä se olisi edellyttänyt. Näin nimittäin, miten paljon seuraavalla tasolla joutuu poistamaan puukkoja selästään. Peli oli ajoittain rumaa ja poliittista.

Johtajien pitäisi käsittää, kuinka heidän käyttäytymisensä vaikuttaa ilmapiiriin ja ympärillä olevien ihmisten energiatasoon. Johtajat voivat omalla esimerkillään luoda onnistumisen edellytyksiä: on heistä kiinni, keskitytäänkö onnistumiseen vai mokaamisen välttämiseen. Luodaanko tekemisen ja uskaltamisen kulttuuri, vaiko pelon ja pidättäväisyyden kulttuuri.

Uusi esimies tuli manageeraamaan

Aikanaan olin ylpeä siitä, että pääsin Nokialle. Olin nokialainen henkeen ja vereen. Nokia oli tatuoituna sydämeeni. Ennen vuotta 2012 ajattelin, että minua ei saa Nokialta kirveelläkään. Siksi en tiedä, miten minulle olisi käynyt, jos en olisi saanut jatkaa konsultointikeikkoja Nokialla työsuhteeni loppumisen jälkeen.

En lähtenyt Nokialta siksi, että en olisi uskonut Stephen Elopin visioon. Lähtöni johtui siitä, että vuoden 2012 alussa sain uuden esimiehen, joka halusi osallistua tarkkailijana vetämiini johtamisen kehittämissessioihin ja sitten arvioida ne. Siihen asti olin tottunut tekemään työni vapaasti ilman päällepäsmäröintiä.

Uusi johtaja tuli manageeraamaan ja kertomaan mitä pitää tehdä. En kestä sellaista käytöstä. Samalla koko globaali HR-kehitysorganisaatio pieneni rajusti. Koin, että tiimillä ei olisi ollut mahdollisuuksia muuhun kuin paperinpyöritykseen. Juttelinkin esimieheni esimiehelleni, siitä mitä haluaisin tehdä ja mitä tulisi oleman tarjolla. Meillä ei mennyt ajatukset ihan yhteen.

Olin sitten paikalla, kun uusi organisaatio julkistettiin ilman nimeäni. Mietin, että ajattelevatkohan työtoverini, että olen saanut kenkää. Olisin halunnut nousta seisomaan ja kertoa kaikille, että lähdin vapaaehtoisesti. Siinä kohtaa tunsin häpeää ja jonkinlaista epäonnistumista. Toisinaan mietin myös, että kuinka moni ajattelee, että minulla on oma firma, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Tyhjäntallaaja Stockkalla

Käyn toisinaan lounaalla potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Kun sitä ennen kävelen vaikka Stockkalla, niin mietin, että kaikki varmaan ajattelevat, että mitä tuokin tyhjäntallaaja täällä kävelee. Kuntosalillakin on käynyt mielessä, että kaikki varmaan luulevat, että olen työtön. En ole kuitenkaan salaillut lähtöäni, vaan olen kertonut siitä laajasti sosiaalisessa mediassa.

Kun Nokialla meni hyvin, en kehdannut kertoa olevani Nokialla töissä, koska en halunnut kehuskella. Kun Nokialla alkoi mennä huonommin, pystyin kertomaan työpaikkani.

Nokian alamäki tuntui todella pahalta, koska tehtäväni oli valaa uskoa johtajiin, jotta he jaksavat valaa uskoa tiimiläisiinsä.

Pian kuitenkin aloin välttää sitä, koska en halunnut kuulla sitä kaikkea paskaa, joka tuli silmille.

Nokia ei ole sisäisesti muuttunut, mutta yhtäkkiä sitä ei pidetä enää arvostettuna työnantajana, koska sillä ei mene hyvin. Tai tarkemmin ajateltuna, ehkä ilmapiiri on vähän koventunut.

Seuravat yt:t saattoivat alkaa koska tahansa

Olin useasti mukana suunnittelemassa yt-neuvotteluita. Muutaman kerran ajattelin, että kusettavatko ne – pistetäänkö minut suunnittelemaan ja sitten minullekin annetaan kenkää? Olen ollut muutaman kerran ihan paniikissa.

Yt-neuvotteluiden alkamisesta oli tietyt merkit: ylintä johtoa ei näkynyt, ja konsultit juoksivat talossa. Nokialla oli koko ajan taakkana se, että seuraavat yt:t saattoivat alkaa milloin tahansa. Koskaan ei voinut olla varma, että lähtöpaketteja olisi tarjolla

Nokian alamäki tuntui todella pahalta, koska tehtäväni oli valaa uskoa johtajiin, jotta he jaksavat valaa uskoa tiimiläisiinsä. Se oli todella raskasta. Nyt näyttää siltä, että Apple on tulossa alas samaa rataa. Arroganssi on jopa kovempaa kuin Nokialla aikoinaan. Applekin on rakennettu yhden onnistumisen ympärille niin kuin Nokia.

Uskon, että Nokia tulee vielä nousemaan mobiilin valtiaaksi. Nokia Mobile Phones teki aikanaan Nokiasta sen mitä Nokia oli eilen. Vastaavasti Location & Commerce tulee tekemään Nokiasta sen, mikä Nokia on huomenna. Meillä on maailman paras data. Uskon että Nokia tulee takaisin, mutta Nokia ei tulemaan ”Nokia as we knew it”.