16 vuotta Nokialla
Yo-merkonomi
Tittelit vuosien varrella: team leader, communication manager
Viimeisenä työpäivänäni rakennus tyhjennettiin ja loput Nokian työntekijät muuttivat sieltä pois. Olin tuuliajolla. En tuntenut kuuluvani mihinkään. Mietin, pääsenköhän enää koskaan organisaatioon, missä tuntisin yhtä voimakkaasti olevani osa jotain itseäni suurempaa, osa menestystä.
Poislähdön jälkeen perustin firman. Päivät täyttyvät kaikenlaisesta siihen liittyvästä tekemisestä. Alkupäivät olivat täynnä pelonsekaista jännitystä siitä, kuinka tässä oikein käy.
Jouduin tekemään itselleni kalenteriin minuuttiaikataulun, että asiat etenisivät, muutoin olisin vain istunut teekupin ääressä, tehnyt puutarhatöitä ja jutellut muitten Nokialta lähteneitten kollegoitten kanssa puhelimessa. Uurastus alkoi vähitellen myös tuottaa tulosta – kiitos pitkän urani ja huiman määrän ihmisiä, jotka tiesivät mitä osaan.
Aikanaan urani Nokialla alkoi tavallaan vahingossa: kyllästyin edellisen työpaikkani esimiehen mikromanageeraukseen. Soitin Nokian keskukseen ja pyysin saada jutella työhönottajan kanssa. Asiat edistyivät nopeasti. Kuukauden päästä siirryin Nokialle.
Aloitin urani osaamisen kehittämisen ja viestinnän parissa. Alkuun en käsittänyt miten kaikki tärkeät asiat tulivat hoidetuksi kun kukaan ei vahtinut tekemisiämme. Sanoin silloiselle esimiehelleni: ”Rakastan tätä vapautta ja tapaa tehdä asioita. Ihmiset ovat aivan uskomattoman fiksuja ja fokusoituneita omiin juttuihinsa. Minusta tuntuu, että olen tullut kotiin. Täältä haluan jäädä eläkkeelle.”
Pyöröovi lauloi
Firmalla meni hyvin ja organisaatio kasvoi hurjaa vauhtia, niin kasvoivat myös minun vastuuni. Tiimin vetäminen on ollut ehdottomasti opettavaisin, hienoin ja tuskaisin jakso urallani.
Ensimmäiset 10 vuotta firmassa olivat upeaa aikaa. Nokian menestys heijastui henkilöstön fiiliksiin. Lehdistö ei parjannut Nokiaa. Saimme tehdä rauhassa töitä.
Henkilöstöä rekrytoitiin 2000-luvun alussa valtavia määriä. Kuljimme messuilla ja ilmoittelimme Hesarissa viikoittain. Perehdytystilaisuuksia pidettiin parhaimmillaan parin viikon välein. Sali oli aina täynnä väkeä.
Ongelmaksi tuli löytää kaikille uusille ihmisille joku, joka ehtisi perehdyttää heidät. Itsenäiseen työskentelyyn pystyvät ja härkäpäisesti asioista selvää ottavat yksilöt selvisivät. Enemmän tukea tarvitsevat jäivät jalkoihin ja lähtivät melkein heti. Vähän kuin olisivat pyöröoven kautta käyneet haistelemassa Nokiaa, mutta eivät olleet riittävän sukkelia hyppäämään sisään.
Minulle sattui todella upeita esimiehiä. Sain riittävästi tukea ja ohjausta päästäkseni hyvään alkuun. Sitten tekemäni työ alkoikin jo puhua puolestani. Koska kasvu oli suurta, myös eteneminen oli nopeaa. Nautin vuosia tehtävistäni ja roolistani.
Fiilis oli karmea kun tajusin
Huippuhetkeni Nokialla liittyvät ihmisiin ja onnistuneeseen yhteistyöhön, yhdessä saavuttamiseen. Yksi sellainen oli asiantuntijatiimin rakentaminen. Huippuhetki tästä tuli siksi, että sisäiset asiakkaamme olivat tyytyväisiä saamaansa palveluun. Oli ihanaa huomata, miten osaavia ja ahkeria ihmisiä tiimissämme oli. Olin heistä ylpeä.
Pahin hetki oli vuonna 2007 kun jouduin ajamaan alas työllä ja vaivalla rakennetun tiimin tietämättä, että yt:t ovat tulossa. Ihmettelin, miksi minun piti tehdä tiettyjä asioita. Lopulta selvisi, että lähes koko tiimi irtisanotaan. Minut oli pari viikkoa aiemmin yhtäkkiä siirretty toisiin tehtäviin.
Fiilis oli todella karmea kun tajusin, että porukka joutuu lähtemään. Tunne palautuu mieleeni kun muistelen tapahtunutta. Meillä meni niin hyvin ja tunsin että porukkakin oli tyytyväistä. Nyt tuntui aivan kuin olisimme ajaneet täysillä päin seinää.
Spekulointia ruokatunnilla
Nokian käänne huonompaan suuntaan ei tullut talon sisällä yllätyksenä. Hämmästyttävää oli se valtava negatiivisuuden vyöry, jonka koimme lehdistöltä, naapureiltamme ja satunnaisilta tuttavilta, jotka sattuivat tietämään, että työskentelin Nokialla. En koskaan jakanut tietoa työpaikastani ilman, että minulta on suoraan kysytty.
Poikakin joutui koulussa puolustamaan äidin työpaikkaa joka ikinen päivä. En muista yhtäkään muuta firmaa, jota olisi huonojen aikojen kohdatessa mollattu samalla tavalla. Kun tähän puolittaiseen häpeän tunteeseen sitten vielä lisättiin jatkuvat yt-neuvottelut ja omankin tiimini lopettaminen, oli hyvin vaikea löytää motivaatiota.
Onnekseni minulle sattui tuon jälkeen pari todella hyvää esimiestä, joitten avulla pääsin taas jaloilleni ja pystyin tekemään töitä ja tuntemaan itseni tarpeelliseksi organisaatiolle.
Meille kerrottiin uudesta väen vähennystarpeesta kesällä 2012. Edellisten yt-neuvotteluiden perusteella irtisanotut ihmiset olivat juuri pari kuukautta aiemmin lähteneet. Osalla oli vieläkin työvelvoite päällä ja kutsuja läksiäiskahveille sateli joka kuun lopussa.
Tunnelma oli yleisesti todella matala. Syksyllä 2012 arvuuttelimme melkein joka ruokatunti milloin yt:t alkaisivat. Odottamista kesti yhteensä noin kuusi kuukautta. Ensin odotettiin yt-neuvotteluiden alkamista, sitten kuusiviikkoisten neuvotteluitten loppua ja sitten vielä muutamia päiviä, että varmuudella tietäisimme, kuka joutuu lähtemään.
Olin melkein yksin autiossa kerroksessamme
Oma irtisanomiseni varmistui juuri ennen kesälomia vuonna 2013. Melkein kaikki muut tiimikaverini olivat lähteneet hyvin nopeasti pari kuukautta aiemmin. Noin viikko yt:neuvotteluiden loppumisen jälkeen olin melkein yksin autiossa kerroksestamme.
Koska työvelvoitettani pidennettiin, jouduin roikkumaan toimistolla kolmisen kuukautta pidempään kuin tiimikaverini. Käytännössä minulla siis oli töitä, mutta motivaationi laski kuin lehmän häntä. Tuntui suorastaan loukkaukselta, että minua pyydettiin hoitamaan yhtä jos toista asiaa. Välillä hommia oli niin paljon, että normaalillakin motivaatiolla olisi mennyt ylitöiksi.
Viimeisenä työvelvoitepäivänäni loputkin kampuksellamme olevat Nokian työntekijät muuttivat pois työtiloistamme. Talo suljettiin.
Toistuvat organisaatiomuutokset ja yt-kierrokset olivat ottaneet veronsa. Olin valmis lähtemään. En hakenut muita töitä talon sisältä. Aivan lopussa minut vielä kutsuttiin haastatteluun, mutta en halunnut sitä tehtävää, koska oma arvioni oli että firman tilanne oli yhä sellainen että kurjuuden jakaminen jatkuisi.
Päästin irti
Kokonaisuudessaan koin, että minua kohdeltiin kauniisti irtisanomisen yhteydessä. Sen sijaan jotkin nimitykset organisaatiossa, joka jäi jatkamaan töitä, olivat raakaa politikointia ja pelaamista. Tulee huono olo sitä ajatellessa.
Koen, että poislähtö oli oma valintani. Jos olisin käynyt läpi kaikki johtavassa asemassa olevat työkaverini, olisi joku varmasti antanut minulle paikan. En tiedä miksi, mutta huomasin, että viimeisten kuukausien aikana olin päästänyt irti.
Poislähdössä vaikeinta on sosiaalisten kontaktien puute. Ja tunne että en ole hyödyksi tälle yhteiskunnalle, jolle niin mielelläni maksaisin veroja.
Lähdön jälkeen olin tuuliajolla. En tuntunut kuuluvan mihinkään. Tuntui siltä että 16-vuotinen urani firmassa oli pyyhkäisty pois. Yksikään niistä toimistorakennuksista, joissa olin ollut vuosien aikana töissä, ei ollut enää Nokian käytössä. Tuntui, että hukun historiaan eikä kukaan muista minua tai tekemisiäni. Kuitenkin kuluneet vuodet olivat minulle erittäin tärkeitä ja vaiherikkaita.
Häpeää en tunne
Tämä nyt horjuva jättiläinen oli tarjonnut minulle mahdollisuuden oppia uutta, ottaa vastuuta ja tuntea itseni tärkeäksi yhteisön jäseneksi. Mietityttää, pääsenköhän enää koskaan organisaatioon, missä tuntisin yhtä voimakkaasti olevani osa jotakin itseäni suurempaa. Osa menestystä, joka tarjosi myös meille työntekijöille mahdollisuuden tehdä asioita, joita emme muutoin olisi päässeet kokemaan.
Häpeää en ole tuntenut tilanteestani. Syystä tai toisesta moni tuntuu ymmärtävän minua. Minulla on myös paljon ystäviä, vanhoja työkavereita Nokialta, joilta saan vertaistukea.
En salaile poislähtöäni mutta en oikein meinaa pystyä puhumaan ihmisille saamastani irtisanomispaketista. Nokian hyvinä aikoinakaan en koskaan vapaaehtoisesti kertonut työskenteleväni Nokialla. Nytkään en julista ihmisille, että sain irtisanomispaketin. Tunnen olevani etuoikeutettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti